Eipä ole pitkään aikaan ollutkaan näin hauskaa.

Keskellä epäonnistuneita leivonnaisia.
Essu päällä, ihmetellen ja nauraen,
kuinka näin pääsikään taas tapahtumaan..
Ja ihan totta, ei yhtään glögiä eikä muutakaan alkoholillista.
Päätin vain taas kerran kokeilla peanut brittlejä ja viipalepipareita.

Kaikki alkoi mennä jo ihan alusta asti vähän vinoon.
Ostin kaupasta sokerikuorrutteen sijasta kakun koristeluun
tarkoitettuja väriseoksia, jotka eivät sitten kuivuneetkaan piparin päällä.
Hei, samanlainen purkki, samat värit, nimi vain eri.
Niin että meidän pipareissa maistuu nyt sekä omena että mansikka.

Peanut brittleni ovat kyllä sekoitus suolaista ja makeaa,
ulkonäöllisesti pellillinen tätä herkkua näyttää kuitenkin siltä,
että joku olisi syönyt papuja ja oksentanut ne sitten pois.
Ehkä menin vikaan siinä, kun en tiennyt, koska seos oli 150-asteista.
Kinkkumittarissa lukemat loppuvat 120-asteeseen.
Ja kuuluukohan niiden olla vähän niinkuin toffeeta?
[Ja kuinka ihmeessä tätä toffeeta voidaan katkoa?
Sehän vaan venyy ja venyy.]

Viipalepiparien ohjeessa ei kerrottu, kuinka notkeaa on notkea
ja että kuinka paksuja ovat paksut pötköt. Sommittelin sitten itse.
Ja jouduin kyllä melkein tuplaamaan uunissaoloajan.
Mutta muuten nämä kyllä onnistuivat.

Tyttöjen kanssa luotiin myös aivan uusi hevoslaji,
takajalaton. Ihan jokaisen heposen takajalat nimittäin tippuivat pois.

Stressitöntä, makeaa ja suolaista Joulua!
Tämä ei ole niin vakavaa.
♥
Peanut brittle löytyy Maalaisunelma-lehdestä [10/2009]
ja viipalepiparit Kaikkien aikojen joulu -lehdestä [2009].
Ohjeet ovat tosi helppoja.
20 kommenttia:
Ihania kuvia. Tuo eka kuvasarja on hauska! :)
Mutta eihän leipomisen pidä ollakkaan totista-puuhaa.
Kuvistä välittyy loistavasti tunnelma! Ps. Meilläkin on osassa pipareista tuota punaista, kunnes huomasin ettei se kovetu :D
Hyvää Joulua!
Hih, hauska postaus! Oikein ääneen nauroin..
Ihanaa joulua teille ja kiitos ihanasta blogistasi!
Herkulliselta näyttävät! Mielellään ottaisin noita omaankin joulupöytään.
Kaunista joulua teille!
Meidänkään kodissa kaikki ei mene kuin kuvalehdissä. Hra Stockmann oli sentään valmistanut makoisia maistiaisia. Ostin niitä erikokoisiin rasioihin eilen, että onnistunuttakin on tiedossa. Uudesta reseptikirjastani ehkä luen jonkun kohdan ja toteutan, jotta saadan tännekin kodin tuoksu.
Mahtavan iloinen joulupostaus! Ei kannata takertua pieniin epäonnistumisiin vaan jakaa nekin ilolla muiden kanssa. Nauttikaa lumijoulusta!
Kyllä nuo aika herkullisilta näyttävät!Ihana tunnelma- ja eikös se ole tärkeintä!!
Rauhaisaa ja tunnelmallista joulua sinulle!
Kiitos hauskutuksesta! Ja Suloista ja suussasulavaa Joulua teille toivoo Annu.
Rauhaisaa Joulun aikaa teille <3
Ihanaa joulua sinulle ja perheellesi! Yritumme muuten koota pikkuruista piparitaloa tuolla samalla seoksella. Ei onnistunut, ei :)
Ihanan leppoisaa! Rentoa joulua sinulle ja perheellesi!
Mukavan rentoa otetta, maistuvia ovat varmasti kaikki silti :D Oikein hyvää joulua myös teille!
:D Jouluiloa kerrakseen!
Jouluhepulit kuuluvat asiaan ;)
Oikein paljon joulunauruja sinne <3
Hassunhauskaa joulunaikaa!!
Ihana postaus, alkoi kyllä naurattaa!
Joulun taikaa!
Makeaa joulua!:)
Kivoilta näyttää piparit ja keksit, tekisi mieli ajella sinne ja maistella :)
Ei tässä olisi edes kovin pitkä matka :D
Hyvää joulunaikaa <3
Olen joskus miettinyt, miksi kokkiohjelmissa ollaan aina siistejä ja hymyileviä. Vaikka miten ienen jutun leipoisi, koko keittiö on räjähtänyt sotkuun. Itsellä on taikinaa naamassa ja housun takamuksessa ja leipomuskaan ei aina muistuta esikuvaansa :D
Hei Elohiiri! Ihanaa nähdä kuvia. jostain syystä nytkin näen vain parin päivän takaiset kuvat, sitten tulee vaan punaista raksia. Onko muilla tätä ongelmaa? Pitääkö jotain asetuksia koneessa muuttaa? Täällä on ihania pikkutarinoita ja sitäkin ihanampia kuvia, jos vain näkisin ne....
Oi ei, en kyllä voinut muuta kuin ääneen nauraa. Joskus sitä nyt vaan ei onnistu :D
haha ihana postaus :DD
Lähetä kommentti